
RONSKI BEATIN historia juontaa juurensa Kainuun korpeen ja 70-80 lukujen vaihteeseen Puolangalle. Olemme kaikki soittoniekat sieltä kotoisin ja aloitelleet soittajan uramme tosiaan tuolloin noin 30 vuotta sitten. Varsinaisen treenaamisenkin suoritimme jo silloin ja sitten näinä myöhempinä vuosina olemme keskittyneet vain soittokunnon ylläpitoon. RONSKI BEATIN synty sanat lausuttiin loppuvuodesta -95 ja musiikilliseksi linjaksemme valitsimme maailmoja syleilevästi Hurriganesista Baddingiin ja keskityimme siis olennaiseen elikkä yleisön viihdyttämiseen bailausmusiikin keinoin. Olemme vuosien varrella panostaneet kovasti orkesterin käytössä oleviin laitteisiin jotta saamme katu-uskottavan ja Ronskin meiningin aikaiseksi mutta osaamme tarvittaessa soittaa hyvinkin hiljaa. Tilanteen mukaan mennään mutta 4800 watin hyvälaatuinen äänentoistolaitteisto (Turbosound Qlight) antaa mahdollisuuden avata hanaa tarvittaessa. |
RONSKI BEAT on esiintynyt enimmäkseen triona vuosien varrella mutta kuitenkin useilla keikoilla lavalle on noussut jopa kuusikin jäsentä. Kuusihenkinen trio on aika massiivinen ollakseen niin pieni yhtye. Enemmän tai vähemmän vierailevia laulajia on tullut ja mennyt mutta kesti 15 vuotta ennen kuin pystyimme kertomaan orkesterissamme vihdoin olevan LAULAJAN! Olemme esiintyneet vuosien varrella: Osallistumme mielellämme tapahtuman suunnitteluun ja juonnamme tarvittaessa ohjelman ja järjestämme valaistus-ja äänentoistotekniikan käytettävissä olevan tilan ja toiveiden mukaiseksi. |

Suomipoppia, rockia, beatia, bluesia...bändikaraokea... Äänentoisto- ja valaistuspalvelu |
Tilaa tämä retvakka ryhmä huipentamaan tapahtumasi! |